Tänä kesänä ensi kertaa katson koko Star Warsin. Katoin ne siinä järjestyksessä kuin subtv ne näytti, eli prequelit ekana. Ensimmäisen Prequelin katsoin itseasiassa leffateatterissa. Olin yläasteikäisenä treffeillä. Elokuva oli tylsä. Se oli sitä yhä kun katsoin sen uudelleen.
Sitä aikaisemmin olin yrittänyt katsoa niitä VHS tallenteita mitä meillä oli. Pikkuveljeni oli niistä ihan innostunut, mutta en koskaan jaksanut katsoa yhtään elokuvaa loppuun asti, vaikka olinkin leffahirmu.
Empire Strikes Backin alussa Mark Hamill eli Luke Skywalker näytti tosi oudolta. Epämiellyttävältä. Luin tänään vasta, että se johtui kasvot tuhonneesta auto-onnettomuudesta. Harmi hänelle. Nuori karisma katosi kasvoilta, hän näytti vain oudolta sammakkomieheltä. En että itse olisin kaunis, olen läski, enkä edes hyvännäköinen läski. Ihmiset joilla on isot kasvonpiirteet näyttävät läskeinä oklta. En minä. pienet piirteet leveät raamit. Hyi hitto.
Simpsoneissa Hamill oli hauska. Skywalkerista en koskaan ole välittänyt, enkä myöskään siitä Anakinin esittäjästä. Vaikka kyllä oli tavallaan yhdennäköinen Hamillin kanssa, että Anakin ja Luke olivat kuin Isä ja poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti